Valikko Sulje

Reimari

Yhdistyksen toimitilana sekä kohtaamispaikkana toimii Reimari, joka sijaitsee osoitteessa Leppävirrantie 13 (liikehuoneisto 2, ent. Kelan talo).

Reimarin aukioloajat:

MA 12-15

TI 12-15

KE 12-15

TO 9-12

Sekä kaksi kertaa kuukaudessa keskiviikkoisin kaikenikäisten ilta klo 16-18 ja tiistaisin nuorten ilta 16-19.

Aukioloaikoina toteutuvassa avoimien ovien toiminnassa on mm. kahvittelua, kuulumisien vaihtamista, vertaistukea, karaokea, askartelua, yhteislaulua. Yhdistyksemme tiloissa voit myös käyttää tietokonetta.

Paikalla avoimissa toimintapäivissä on aina työntekijät ja kuntoutujia eri elämäntilanteista.

Ajankohtaisesta toiminnasta (leireistä, retkistä sekä ryhmistä) tiedotamme facebook- ja instagram-  sivujen kautta. Toiminnasta voi myös kysyä työntekijöiltämme.

Yhteisen ryhmätoiminnan lisäksi järjestämme sekä pieniä että isompia retkiä esim. teatteriin, ostoksille ja lähikaupunkeihin. Leppävirran luterilaisen seurakunnan kanssa järjestämme kaksi kertaa vuodessa leiripäivän.

Teemme ajoittain yhteistyötä retkien sekä muun toiminnan järjestämisen puitteissa myös muiden leppävirtalaisten sosiaali-ja terveysalan yhdistysten kanssa.

Tervetuloa Reimariin virkistäytymään, ideoimaan ja nauttimaan hyvästä seurasta!